Minä vaimo, minä nuse

15.8.16

Nyt on luvassa asiaa, jota tiedän suomalaisten olevan vaikea ymmärtää. Vaimon rooli ja äitinä oleminen Kosovolaisessa perheessä vaatii naiselta joustavuutta, ymmärrystä ja ennen kaikkea halua toimia toisin kuin Suomessa on totuttu. Alkuun se tuntui minulle vaikealta, lähes mahdottomalta. Olin kuitenkin valmis avartaa elämänkatsomustani ennenkaikkea Leonin tähden, ja nykyään vaimon eli nusen saappaissa seisominen ei ole enää niin epämukavaa.

Elämäntapa blogi

Nusena oleminen ei ole vaikeaa vain meille eri kulttuurista tuleville vaan myös itse kosovolaisillekin. Nykypäivän Kosovossa kaikki naiset eivät edes halua asettaa itseään siihen asemaan, vaan mielummin elävät elämänsä aviottomina. Toki tämän päivän nuset pääsevät huomattavasti helpommalla kuin mitä esim. Nana on aikanaan käynyt läpi.

Valtaosa kosovolaisista tytöistä kihlautuu parikymppisinä joko itse tutustumansa miehen kanssa tai ns. järjestetysti, jolloin pariskunnan vanhemmat ovat esitelleet lapsensa toisilleen. Ennen kihlausta pariskunnan vanhemmat haluavat varmistaa, että tuleva mies ja nuse ovat hyvästä perheestä: pienikin ryppy menneisyydessä saattaa olla este avioliitolle. Hyvä maine ja ulkonäkö ovat suuressa arvossa Kosovossa. Joskus naisen perhe ei hyväksy miestä, jolloin liitto joko kariutuu tai mies ns. kidnappaa naisen mikäli nainen on valmis hylkäämään perheensä miehen tähden. Jos taas molemmat osapuolet hyväksyvät liiton, mies järjestää nuselle sekä myötäjäiset että häät siinä määrin, mitä nusen perhe velvoittaa.

Häiden jälkeen nuse muuttaa miehen perheen kotiin. Kotona nusen asema on erityinen. Hyvä nuse
-herää aamulla ensimmäisenä
-pitää huolen ruoan laitosta
-pitää huolen siisteydestä
-pitää huolen ulkonäöstään
-on aina valmis kestitsemään vieraita
-tarjoilee kaiken syötävän pöytään
-ei puhu liikaa
-käyttäytyy hillitysti
-on kärsivällinen
-ei asetu anoppia vastaan
-vieraillessa muualla auttaa talon omaa nusea tarjoilussa
-istuu ryhdissä
-menee illalla viimeisenä nukkumaan

Ennen vanhaan listaan kuului myös miesten käsien pesua, kenkien kiillottamista, ym. :D Koska nusen kädet ovat täynnä kotitöitä ja tarjoilua, lasten hoito ja kasvatus jäävät usein anopille. Kosovossa ollessamme en juurikaan hoida Leonia. Yöunille viemisen ja kakkavaipan vaihdon teen sielläkin, mutta vain siksi, ettei Leon itse hyväksy siihen ketään muuta kuin minut.

Kaksikulttuurinen perhe blogi

Kosovolaiset ovat erittäin vieraanvaraista kansaa. Kuten sanottu nuse on vastuussa vieraiden kestitsemisestä. Vieraiden saapumiseen tulee olla varautunut viikonpäivästä huolimatta aina klo 10-21 välillä. Nuse aloittaa tarjoilemalla jokaiselle virvokkeita ja pientä naposteltavaa. Tarjoilun välissä nuse istuu paikassa, josta jokainen voi katsella häntä helposti. Kaikki tarjottavat nuse kantaa olohuoneeseen tarjottimella. Kun virvokkeet on juotu, nuse vie tyhjät lasit pois tarjottimella. Virvokkeiden jälkeen on teetarjoilun vuoro. Tee juodaan turkkilaisittain pienistä kupeista. Nusen on koko ajan pidettävä huolta, ettei kukaan vieraista istu tyhjän teekupin kanssa. Onneksi useampi vieras on yleensä samaan aikaan juonut yhden kupin, joten täyttökierroksella nuse saa tarjoiltua useamman kupin kerrallaan. Haasteena on vain muistaa, mikä kuppi tarjottimella kuului kellekin.

Kaksikulttuurinen perhe blogi

Teetarjoilu jatkuu niin kauan kunnes jokainen on juonut haluamansa määrän kuppeja. Ajanmyötä hyvä nuse oppii muistamaan, minkä vahvuisena ja makeusasteisena kukin sukulainen/ystävä tykkää teensä juoda. Teen kanssa tarjoillaan suolaista naposteltavaa kuten pähkinöitä, sipsiä, suolatikkuja, ym.

Kaksikulttuurinen perhe blogi

Teetarjoilun jälkeen vuorossa on kahvitarjoilu. Kahvi juodaan myös turkkilaisittain ja sama pätee kahvin kuin teen kanssa: hyvä nuse tietää millaisena kukin vieras haluaa kahvinsa juoda. Kahvitarjoiluun kuuluu makeaa syötävää, kuten keksejä, kakkuja, baklavaa, ym. Jos vieraiden juttu luistaa ja he viihtyvät pidempään, kahvin jälkeen nuse tarjoilee erilaisia hedelmiä. Kesäaikaan vesimeloni on yksi suosituimmista tarjottavista. Tarjoileminen on ehdottomasti yksi haastavimmista nusen tehtävistä.

Perheen ulkopuoliset eivät juurikaan kutsu nusea nimellä vaan nuse on nuse. Aina kun törmäämme Kosovossa johonkin perhetuttuun, minut esitellään heille talon vanhempana nusena. On tärkeää, että ihmiset tietävät kuka on nusena missäkin talossa. Hyvä nuse pukeutuu perinnevaatteisiin kaikissa isoissa juhlissa kuten häissä, jotta kaikki häävieraat tietävät hänen olevan juhlaperheen nykyinen nuse.

Kaksikulttuurinen perhe blogi
F:n vaimo otti hääpäivänään nuorimman nusen tehtävät minulta

Kaksikulttuurinen perhe blogi

Kosovossa ollessamme pyrin täyttämään minuun kohdistuvat odotukset. Jaamme hommat F:n nusen kanssa, mutta silti monta kohtaa listasta jää tekemättä. En esim. herännyt yhtenäkään aamuna ennen muita :D Onneksemme Nana ei ole tyypillinen "äitipuoli" vaan auttaa paljon nusen hommissa. Osittain myös siksi, ettei hän ole tottunut vain istumaan aloillaan. Nanalle on tärkeintä, että perheemme ilmapiiri on hyvä ja että näytämme hyviltä nusilta muiden silmissä. 

Miksi jotkut naiset haluavat nusiksi? Jotkut puhtaasti rakkauden tähden, jotkut maineen vuoksi, jotkut mammonan. Taloon tullessaan nuset saavat myötäjäislahjaksi vaatteita, koruja, kenkiä, kultaa, ym. Kaikki lahjat kääritään foliopaketteihin ja ne asetellaan nusen tulevaan huoneeseen kaikkien nähtäväksi ja ihailtavaksi. Myötäjäiset ovat ikäänkuin palkka tulevasta työstä nusena olemisena. Myötäjäisillä nusen perhe myös varmistaa miehen olevan tosissaan liitosta: naimisiin ei tulisi Kosovossa mennä kuin kerran elämässään. Tiedän yhden perheen, jossa tavallinen keskituloinen mies maksoi pelkästä myötäjäiskullasta 3 000 euroa.  

Kaksikulttuurinen perhe blogi

Monesti kaksikulttuuriset liitot eivät kestä. Jos en olisi valmis tarjoilemaan ja hoitamaan nusen tehtäviä, emme mekään voisi olla yhdessä. Toisaalta en kyllä itsekään katselisi B:tä, jos hän joku päivä ilmottaisi lopettavansa työnteon vain koska ei enää huvita. Ajattelen niin, että liitto kuin liitto on aina kahden kauppa: hyvän eteen on tehtävä töitä. Työ nusena on ehkä haastavaa, mutta tähän mennessä se on enemmän antanut kuin ottanut.

You Might Also Like

15 kommenttia

  1. Wau! Onpa kyllä TOSI erilaista, kuin mihin täällä Suomessa on tottunut ja mihin itse kasvatettu! Ihailtavaa sinulta, kyetä tuohon! Itse olisin maailman huonoin nuse :) :)

    VastaaPoista
  2. Olipa kiinnostava lukea en ollut koskaan kuullutkaan moisesta nusesta :) Silti osittain paljon samaa kuin romanikulttuurissa, jossa nainen juurikin hoitaa kotityöt ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti löytyy paljon yhtäläisyyksiä kun siinä niin vieressä ollaan. Ja uskompa, että saman tyylistä on monissa muissakin paljon kaukasemmissa maissa. Taitaa suomalainen miesten ja naisten töiden samankaltaisuus - jota täällä tasa-arvoksi kutsutaan - olla edelleen harvinaisempaa maailmalla. Mutta kiitos paljon kivasta kommentistasi! :)

      Poista
  3. Hyi, kenenkään naisen ei pitäisi 2010-luvulla alistua tuollaiseen. Oi miksi suomalainen nainen ryhtyy tuohon? Käänny vielä muslimiksi ja vedä huntu päähän,,ihana esimerkki olet lapsellesi.

    -feministi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, kun jokainen näkee asiat omalla tavallaan. Itse en koe perheestä huolehtimista alistumisena. Postauksessa kerroin naisen tehtävistä, tietenkin siitä voi vetää johtopäätöksen, että Kosovossa miehet vain makaavat laakereillaan ja naiset ovat alistettuja :D mutta kiitos näkemyksesi jakamisesta.

      Poista
    2. Hienosti vastattu kommenttiin. Mietinkin, että tämä aihe taatusti herättää tunteita. Oletkin rohkea, kun otat näitä keskusteluun ja seisot reilusti oman mielipiteesi ja kokemuksesi takana - antaen silti tilaa muillekin.

      Poista
    3. ps. Anonyymi feministi voisi kyllä ilmaista oman näkökulmansa nätimminkin. Varsinkin viimeinen lause oli ihan asiaton.

      Poista
    4. Kiitos Pirita. :) itselle nämä asiat kun ovat niin normaaleja jo, etten aina edes ymmärrä voivani aiheuttaa niillä paheksuntaa :D mutta tämä toimii meillä enkä koskaan eläissäni ole ollut onnellisempi. Sen tähden muiden mahdollinen paheksunta ei minua haittaa. Kiitos vielä ihanasta kommentista!

      Poista
  4. Hei. Mielenkiintoinen juttu. Voisitko vielä kertoa, mitkä ovat aviomiehen tehtävät tuossa kulttuurissa? Käyvätkö vaimot kodin ulkopuolella töissä ollenkaan?
    Minni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mua kiinnostaa myös tämä! :) ja onko vävyille joku oma nimensä jos miniät on nuseja ? :) ja vielä eroaako vanhempien ja nuorempien nusejen tehtävät?

      Poista
    2. Huomasin postaukseni vaativan lisäselvitystä ja se on minulla nyt työn alla. Vastaukset kommenttiosiossa veisi turhan paljon tilaa :D mutta vastailen näihin sitten tulevassa postauksessa. Kiitos kysymyksistä :)

      Poista
  5. Juu ja vielä se, että saako toisesta kulttuurista tulevat miniät halutessaan hyväksytysti olla oman kulttuurin mukaisia vai paheksutaanko heitä?
    Minni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys Minni. Uskon, että olin sitten miten päin tahansa, tein sitten mitä tahansa tulen aina aiheuttamaan paheksuntaa joissakin kosovolaisissa vain siksi, että olen suomalainen. Toki jos en käyttäytyisi maassa maan tavalla, tuskin kukaan minusta pitäisi. Fakta kuitenkin on, että olen suomalainen, enkä mitään muuta haluaisi ollakaan. Tiettyjä asioita en itsessäni pysty muuttamaan eikä minun tarvitsekaan. Kunnioitan B:n perhettä ja kotimaata, siksi siellä ollessa myös käyttäydyn sen mukaisesti. Suomessa ollessamme meillä on sitten ihan oma perheen sisäinen kulttuurimme, joka on sellainen kaunis mixtuura molempia :D

      Poista

Like us on Facebook

pinterest