Tyhjiö Sydämessä

1.8.17

Kun tärkeä ihminen nukkuu pois

Hei pitkästä aikaa!

Tunsin yhtäkkiä, näin yön pikkutunteina suurta tarvetta päästä avaamaan mieltäni ja jakamaan ajatuksia. Pahoittelutkin siitä, ettei blogi ole aikoihin päivittynyt. 

Menetin viime viikolla rakkaan ihmisen. Hän oli koko ikäni ollut minulle paitsi kasvattaja, myös esikuva vailla vertaa. Viimeiset päivät ovat menneet häntä surressa ja muistellessa.

Hänen poismenonsa sai minut miettimään omaa elämääni ja sitä perustavan laatuista kysymystä: Mikä tämän kaiken tarkoitus on? Tähän asti olen ajatellut elämän olevan vain testi: Meitä testataan rahassa, terveydessä ja kaikessa mitä meille on suotu. Olen ajatellut kokeen suorittamisen olevan elämän tarkoitus. Läheiseni elämän jana on saanut minut kuitenkin avartamaan katsettani. Meitä kyllä testataan, se on väistämätöntä, mutta mitäs jos elämäntarkoituksemme olisikin löytää onni ja sisäinen rauha kaikkien noiden vastoinkäymisten keskellä? Rakentaa niistä aineksista ja ominaisuuksista, jotka meille on suotu, sellainen arki, joka toisi rauhan näihin pauhaaviin sydämiimme.

Läheiseni onnistui löytämään onnensa. Hän nautti täysin rinnoin elämän pienistä ja arkisista asioista. Kovasti hän jakoi tuota elämänasennettaan myös muille muistuttamalla siitä, kuinka paljon elämästä löytyy onnen asioita, jos vain tajuamme avata silmämme niille. Auringon lämpö iholla, kesäsateen ropina ikkunanpielissä, kovat löylyt mökkisaunassa, uudet perunat voisulalla... Moni muistaakin hänen tyypillisen toivotuksen olleen "Naattikee!" eli nauttikaa. Hän näytti elämänasenteellaan oman onnen lähtevän meistä itsestämme, eikä näin ollen ole riippuvainen vain jostain välillisestä asiasta tai tuurista.

Läheiseni keskitti voimavaransa itsensä kehittämiseen niin mentaalisesti kuin fyysisestikin. Hän onnistui kovalla työllä ja tahdolla tekemään rakkaasta harrastuksestaan itselleen ammatin ja tituleerattiinkin paikallisessa sanomalehdessä lajinsa legendaksi. Jos puhutaan suomalaisesta sisusta, hänellä oli sitä sanan jokaisessa merkityksessä.

Tuo leijonamieli löysi hänen avullaan myös minuun. Lapsuusvuosien lomat kuluivat hänen oppejaan kuunnellen seuratessani häntä paikasta toiseen kysellen mitä vaikeimpia kysymyksiä. Nyt tajuan hänen olleen myös keskivertoa kärsivällisempi, sillä hän ei ikinä koskaan näyttänyt kaipaavansa tilaa tästä taukoamatta pulisevasta energiapommista. Päinvastoin. Hän alkoi katsomaan noita ominaisuuksiani hyveinä ja auttoi minua niiden avulla kehittämään lahjojani eteenpäin: olin aina ollut energisyyteni ohella vikkelä kintuistani ja hänen valmennuksellaan onnistuin voittamaan koulun vanhemmat pojatkin juoksussa. Kielistä muodostui toinen vahvuuksistani hänen kehitellessä meille leikkihenkisiä kilpailuja ja -pelejä puhelahjojani vahvistaakseen.

Noh, juoksijaa minusta ei tullut ja kielitaidoistakin on ollut hyötyä lähinnä vain kaksikulttuurisessa perhe-elämässäni. Mutta ei hänen motiivinsa ollutkaan ohjata tulevaa ammattia varten. Läheiselläni oli tarkoitus antaa minulle yksi perustavanlaatuinen opetus, jonka vasta kauan jälkikäteen ymmärsin. Opetus oli: Löydä lahjasi, se on yksi onnensiemenistä. Kehitä ja työstä lahjojasi, se on onnensiemenen istuttamista. Älä anna periksi ja usko itseesi, se takaa istutuksesta satoisan.

Lupaan, etten tuota opetusta päästä unohtumaan. Olkoon se verivalani hänelle.

Vuodet vierivät niin nopeasti. Elämä valuu kuin varkain hukkaan, ellemme oikeasti avaa silmiämme ja sydämiämme sille. Miksi hukata hetkeäkään sellaisille asioille, jotka ei sytytä meissä sitä ilon liekkiä? Se lämmin tunne rinnassamme, kun teemme jotain sellasta, joka kuiskaa meille polusta, jota meidän kuuluisi talsia. Miksemme antaisi kaikkeamme sille? Voisimme elää tuo lämpö rinnassamme päivittäin. Yhtään kukaan ei saa siitä yhtään mitään, jos teet jotain sellaista, mitä inhoat. Niin yksinkertaista se on. On lottovoitto syntyä Suomeen, läheiseni opetti minulle jo ollessani 6-vuotias. Tuon lottovoiton tähden meillä kaikilla on vapaus valita ammatti, joka tuntuu joka sielun sopukassa oikealta. Meni sitten syteen tai saveen, kukaan ei Suomessa nälkäänsä kuole. "Se on vuoren varma", kuten läheiseni tapasi sanoa. 

Läheiseni jätti persoonallaan, elämänilollaan ja huumorillaan lähtemättömän vaikutuksen jokaiseen, joka elämässään hänet kohtasi. Hän oli synnynnäinen johtaja, joka ansaitsi arvostuksen pakottamatta ja  kenenkään kyseenalaistamatta. Ei liene ihme, että hänen poismenonsa jätti sukuumme elämiimme tuntuvan tyhjiön. 

Kenestäkään meistä ei ollut täyttämään hänen suuria saappaitaan, mutta hänen liekkinsä elää meissä kaikissa, jos vain annamme sen roihuta.

<3 Ukkiani rakkaudella muistaen ja elämäni ainoata isähahmoa kiittäen, 
Intiaanipäällikön Tytär Napa Paljana <3

Ukki rakas
Kuva: Savon Sanomat

You Might Also Like

4 kommenttia

Like us on Facebook

pinterest